Installaatiot

Maalauksia

Sekatekniikka

Muut työt

Ansioluettelo

Musiikki
suurenna

"Taiteenpyörityspeli"

Näyttely Galleria Katariinassa 19.8 - 5.9.99


Lähtökohtanani oli tutkia taideinstituution toimintatapoja ironisen taiteilijapelin kautta. Lähtökohtana oli George Dickien institutionaalinen taideteoria, jossa teoksen taiteeksi määrittely tapahtuu ennen kaikkea tadeinstituution määrittelemänä ja julkituomana. Pelissä pyrin tuomaan esille niitä taideinstituution kirjoittamattomia sääntöjä, ennakkokäsityksiä ja odotuksia, jotka taiteilijan uralle aikova kohtaa. Se, onko teoria oikeassa, onkin jo aivan toinen asia...

Jokainen näyttelyvieras sai halutessaan pelata peliä ja osallistua näin näyttelyyn. Pelissä tuotettiin pieniä kuvia galleriatilaan. Kuvat piirrettiin pöydällä oleviin muistilappuihin, josta ne sijoitettiin pelin ohjeiden mukaan gallerian seinällä sijaitseviin pienoisgallerioihin. Peliin kuului kahdeksan taiteilijakoetta, jotka läpäistyään pelaaja pääsi pyrkimään taidekeskus voittoruutuun. Kokeisiin kuului mm.apurahadominoa, taidesuuntien arvuuttelua, kritiikki-, sosiaalisuus- ja terveyspeliä.
Olin pelaamassa ja opastamassa ihmisiä näyttelyn aikana, joten näyttelystä tuli omituinen sekoitus performanssi-, veisto- ja yhteisötaiteesta.


Galleriapeli

Mediapeli

Taidesuuntien arvuuttelupeli

Apurahadomino

Taidepiiripeli

Peligalleria